Putin Suuren muistojuhla Suomen maakunnassa vuonna 2522

 

Holvimainen, maanalainen teatterisali oli täynnä ihmisiä. Seitsemänvuotias Liina ei jaksanut keskittyä, vaan vääntelehti tuolillaan rauhattomasti. Äiti nykäisi kevyesti tyttärensä kädestä ja sanoi.

  – Kohtaa alkaa, koeta rauhoittua.

  – Minua pissattaa.

  – Kyllä sinä jaksat, äiti vakuutti.

  Puhujakorokkeelle asteli Suomen maakunnan kuvernööri Mathius Salikiviski. Hän rykäisi ja luki paperista.

  – Arvoisat Venäjän federaation ja Suomen maakunnan kansalaiset. Meillä on täysi syy viettää tätä historiallista juhlapäivää. Tasan viisisataa vuotta sitten, helmikuun kahdentenakymmenenä ensimmäisenä päivänä, Putin Suuri, Venäjän imperiumin palauttaja ja meidän vapauttajamme, antoi käskyn Ukrainan kansan palauttamiseksi osaksi Venäjän valtiota. Putin Suuri vapautti Ukrainan imperialistien ja kapitalistien kuristuksesta. Se oli alku suurelle muutokselle. Myös meidät suomalaiset vapautettiin ikeestä ja sorrosta Putin Suuren armahtavien käsien alle. Me löysimme kansana rauhan. Läntiset pahuuden voimat kävivät kuitenkin säälimättömään vastaiskuun, jotta vapautetut kansat tuhottaisiin. Ne eivät kuitenkaan voineet voittaa. Putin Suuri näytti, mitä tarkoittaa Venäjän voima ja mahti…

  – Minua pissattaa, ihan varmasti, Liina valitti.

  – Jaksat, ei tämä kauan kestä, äiti kuiskasi.

  – Kestää, Liina valitti. – Aina nää kestää kestää.

  Äiti keskittyi kuuntelemaan kuvernööri Salikiviskiä.

  – …Putin Suuren aloittaessa vapautuksen Ukrainassa, maapallon keskilämpötila oli kohonnut neljässä vuosikymmenessä kuusi pilkku kaksi astetta. Maapallo oli muuttumassa asuinkelvottomaksi…

  – Minulta tulee pissa housuun, äiti, Liina vaikersi katkonaisesti.

  Liinan äänensävy sai äidin toimimaan. Hän otti tytärtään kädestä ja puolikyyryssä eteni penkkirivin välissä mumisten anteeksipyyntöjä. He poistuivat salista tyhjään vessaan. Kaiuttimesta kuului Salikiviskin paatoksellinen ääni.

  – …Vladimir kolmastoista on valmis valtaamaan Antarktiksen. Siellä asuvat länsivallat, jotka ovat syypäitä maapallon tuhoutuiseen. Heillä on Antarktiksella hyvät oltavat, puhdas ilma sekä aurinko, jonka loisteessa voi tehdä työtä. Siellä vihertää ruoho, vilja kasvaa, kukat kukkivat. Meidän on aika ottaa heiltä se, mikä kuuluu meille. Paratiisi odottaa meitä kaikkia venäläisiä, kuten myös meitä, jotka asumme Suomen maakunnassa. Meistä monen suonissa virtaa esi-isiemme suomalaisugrilainen veri…

  Liina tuli vessakopista pesemään käsiään.

  – Äiti, hän sanoi mietteliäästi. – Yhtä asiaa minä en ymmärrä.

  – No mitä?

–   Kun se Putin oli kerran niin mahtava, niin miksi me asutaan maan alla? Miksi ne länsimaat asuvat taivaan alla siellä… Antartasilla?

  Äiti pelästyi ja vilkuili ympärilleen. Hän kumartui tyttärensä puoleen.

  – Hys! joku voi kuulla. Ei sellaisista saa puhua.

  – Minä haluan Antartitukselle, Liina sanoi topakasti. – Putinin luolissa on tyhmää.

  – Kyllä sinä sinne vielä pääset, äiti lohdutti. – Vladimir kolmastoista on niin meille luvannut. Vielä koittaa meidän vapautuksemme päivä.

  Liinan ilme vakavoitui.

  – Eikö Putin Suuri meitä sitten vapauttanutkaan?

  – Vapautti, äiti takelteli ja otti Liinaa kädestä. – Mennään takaisin. Lupaa minulle, ettet enää puhu, kun olet jo saanut käydä pissallakin. Lupaatko?

  Liina nyökäytti.

  – Lupaatko varmasti? äiti jatkoi.

  Liina nyökytti päätään syvemmälle.

  – Sano, että lupaat, äiti tivasi. – Sano ääneen.

  – Lupaan, Liina myöntyi vastahakoisesti.

  He palasivat istumaan Mathius Salikiviskin puheen pauhatessa.

  – Vladimir kolmentoista ideoima elektronitykki on testausvaiheessa. Se lähetetään raketilla avaruuteen. Tykki laukaistaan raketin saavuttaessa Antarktiksen ilmatilan. Elektronitykki tappaa kaiken elollisen. Sen jälkeen Antarktis on meidän ja me voimme elää siellä ikuisuudesta ikuisuuteen. Silloin me päätämme Putin Suuren aloittaman työn. Venäjä on kaikki kaikessa. Tästä uudesta maailmasta kertoo meille Helsingin patriarkka Kilirov, maakuntamme ylipaimen. Hän tuo meille myös terveiset Moskovan ylipatriarkka Sergeivitsiltä. Kiitos teille!

  Mathius Salikiviskin poistuessa kuulijat nousivat seisomaan vimmatusta taputtaen. Liina katseli aikuisten muuria ympärillään, hurmoksellisia kasvoja. Äiti ei kuullut, kun Liina tuhisi kiukkuisena.

 – Lähen ite Antarkukselle. Muuten en sinne ikuna pääse.

 Liina katsoi taputtavaa äitiään, väkinäistä hymyä.

  – Otan äipän mukaan. Putinit saa jäädä luoliinsa. Ja kirolovitsit ja kaikki vitsit.